31. tammikuuta 2015

Pariisi makuuhuoneessa

2 comments
Mies vihjasi viime vuoden puolella, että oli kyllästynyt makuuhuoneen samurai-tauluihin. Ehkä tästä syystä sain joululahjaksi My Guide To Paris -karttaprintin, josta olin aiemmin kertonut pitäväni.

Joululahja odotteli näihin päiviin asti, että sain sen kehyksiin. Ei ollut ihan helppo homma löytää täsmälleen oikeaa kokoa olevia kehyksiä. Nämä löytyivät lopulta Ebaysta viidelläkympillä. Kehystäminen on sen verran arvokasta hommaa, että kauppojen koluaminen kannatti. Vaikka uskonkin, että kehystämöstä olisi saanut vielä kauniimman lopputuloksen. Hinta vain hirvitti.

Nyt saan ihailla rakkaan Pariisin karttaa sängyssä makoillen. Voisin matkustaa kaupunkiin vaikka joka vuosi! Löysin kartalta myös vanhan kotikatuni, pikkuruisen Rue Labien.
Tätä taideaarretta vaalin varmasti pitkään.



 ...
My husband gave me the My Guide To Paris -print to me as a christmas gift. Finally I got it on display to the bedroom. Needless to say I LOVE it!

27. tammikuuta 2015

Inspiroiva koti: Unelmakeittiö

6 comments
Tämän hetken mielikuvani täydellisestä keittiöstä on jotain tämän suuntaista: riisutut yläkaapit, metrolaatat ja paljon laskutilaa. Tason ylle valitsisin kylläkin valaisimiksi Tolomeot ja jääkaapin piilottaisin kalusteoven taakse, mutta ei nyt mennä ihan yksityiskohtiin. Yleisilme miellyttää kovasti. Tästä puuttuu oikeastaan vain iso saareke, mutta unelmissani se kuuluukin avokeittiöön.

Fiilistelkää toki muutakin asuntoa! Makuuhuoneessa on aika kiva efektiseinä. Asuntomessuilla muistan nähneeni jotain vähän samanlaista.

Asunnon lattiat ovat hyvin samanlaiset kuin meillä. Tosin kuvan lattioille on näytetty vähän hiomakonetta ja ehkä himmeää lakkaa. Tekisi hyvää meilläkin! Lattia näyttää aivan samettiselta.








Kaikki kuvat lainattu luvalla / All pictures borrowed by permission of: Stadshem
...
A lovely apartment for your inspiration!

24. tammikuuta 2015

Valoa läpäisevä sohvapöytä

0 comments
Pikarakastuminen johti viime viikonloppuna olohuoneen sohvapöydän vaihtumiseen.

Ikean Vittsjö-sohvapöytä ihastutti erityisesti keveydellään. Lasikantinen pöytä tuntuu varsinaista kokoaan pienemmältä ja oleskeluryhmään tuli visuaalisesti lisää tilaa, vaikka pöytä onkin muilta osiltaan musta. Olohuoneessa on sen verran muitakin mustia yksityiskohtia, että tämä pöytä istui joukkoon vallan mainiosti. Nyt pitää vaan aktivoitua pölyjen pyyhinnässä siivouspäivien välilläkin, sillä mustalla pinnalla pöly näkyy aika hyvin.

Ja jos joku miettii, mitä kävi vanhalle tammikuvioidulle pöydälle. Se sai uuden elämän ja omistajan fb-kirppiksen kautta.




...
We have a new coffee table. I like how light it looks!

21. tammikuuta 2015

Kivat kuutiometrit

3 comments
Olen miettinyt monta kertaa, että seuraavan kodin etsinnästä ei tule ihan helppoa. Juu, tämä asunto on keskustan kupeessa hyvien liikenneyhteyksien äärellä, tämä on kaunis ja valoisa asunto, täällä on kakluuni. Yksi syy nousee kuitenkin ylitse muiden. Se on huonekorkeus.

Luin vähän aikaa sitten Helsingin Sanomien artikkelin, jonka mukaan huonekorkeus ei vaikuta asuntojen hintaan. Periaatteessa siis kaksi samankuntoista asuntoa samalta alueelta saavat yhtäläisen hintalapun, vaikka toisessa olisi yli kolmen metrin huonekorkeus ja toisessa se tavalliset kaksi ja puoli metriä.

Kroonisesta asuntokuumeesta kärsivänä huomaan kiinnittäväni huomiota asuntoihin, joissa esimerkiksi olohuone on ylös avointa tilaa. Olisin myös valmis maksamaan siitä hieman extraa. Käytännössä tuntuu, että a) normaalia korkeampia huonekorkeuksia on asunnoissa melko vähän tarjolla tai b) se nostaa asunnon hintapyyntiä, koska omaan haaveiluuni sopivassa hintaluokassa niitä ei kovin usein tule vastaan.

Miksi korkeat huoneet puoltavat paikkaansa?

Eihän huonekorkeudelle ole mitään itsestään selvää tarkoitusta. Sama asumisviihtyvyys voidaan saavuttaa ihan normaalikorkuisissakin huoneissa (ainakin näin 167 senttiä pitkänä). Minulle huonekorkeus vaikuttaa asunnon tunnelmaan oleellisesti. Korkealla oleva katto antaa fiiliksen avaruudesta ja suurentaa huoneen kokoa. Veikkaan, että meidän olohuoneemme voisi tuntua ahtaalta, jos tässä asunnossa olisi aivan tavallinen huonekorkeus. Nyt katse nousee helposti huonekalujen ylitse. Silmät tavoittavat puhdasta pintaa korkeilla seinillä. Katosta voi roikkua johdon päästä valaisin, johon Tampereen kotona iskimme päätämme silloin tällöin varomattomuuttamme.

Pienessä yksiössä kuutiot olisivat todella hyödyllisiä paitsi tunnelman, myös ylimääräisen asuintilan takia. Korkeisiin huoneisiin voi rakentaa parvia ja korkeampia säilytyskalusteita. Tällöin säilytetään tilan tuntua ja avaruutta ilman, että tavaroiden ja huonekalujen määrä täytyy karsia täydellisen askeesin tasolle.

Meillä huonekorkeuteen liittyvät myös valtavat ikkunat. Asunto on valoisa juuri tästä syystä. Pitkänomainen olohuone-avokeittiötila voisi olla toisessa tapauksessa pimeä.

Tällaisilla pohdinnoilla tänään. Tykätäänkö siellä korkeista huoneista?



17. tammikuuta 2015

Piianpeili

2 comments
Sisareni on joskus nuorena saanut lahjaksi varsinaisen klassikon - piianpeilin. Löysin sen vanhempieni luonta varastosta ja sain sisareltani luvan ottaa peilin jälleen käyttöön.

Sopiva paikka peilille löytyi makuuhuoneen lipaston päältä. Nyt korut ja pientavara löytyvät kätevästi yhdestä paikasta. Lisäksi peili heijastaa kauniisti valoa makuuhuoneeseen. Vintage-aarre oli hyvässä kunnossa, mutta halusin siihen vähän modernia ilmettä ja vaihdoin puiset nupit uusiin himmeästi hohtaviin. Sitten joskus, kun minulla on ikioma kampauspöytä, tämä kaunokainen pääsee sille kunniapaikalle.

Makuuhuoneen lipaston taidegalleriaan on odotettavissa pientä muutosta muutoinkin. Kunhan vain mieheltäni saamani joululahja saa kaipaamansa kehykset ympärilleen.




...
My sisters old mirror found a place at our home. A girly touch to the bedroom. 

14. tammikuuta 2015

Kuosikuningatar

2 comments
Fanitan kovasti televisiossakin näkyvää amerikkalaista sisustussuunnittelijaa Sarah Richardsonia. Hänen sisustuksensa ovat sopivasti runsaita, kutsuvia, täynnä yksityiskohtia ja lämpöä.

Huomaan monesti tuntevani vetoa nykyjenkkisisustuksiin. Aiemmat mielikuvani tunkkaisista, pröystäilevistä tai täynnä krumeluureja olevista sisustuksista ovat täysin muuttuneet. Ainakin Sarah Richardson ymmärtää luksuksen, rentouden, raikkauden ja selkeyden yhdistämisen. Jos en ole kokovalkoinen sisustaja, en taida olla henkeen ja vereen myöskään skandinaavinen minimalisti.

Ehdoton kuningatar Richardson on mielestäni kuitenkin kuosien yhdistelyssä. Yhden huoneen sisustuksessa voi olla kymmenkunta eri kuoseilla varustettua kangasta, mutta Richardson saa ne sopimaan yhteen poikkeuksellisen harmonisesti. Ideana on yhtenäinen värimaailma, mutta väitän, että kuka tahansa ei silti onnistuisi hommassa. Kuoseissa pitää olla jokin yhdistävä teema tai ajatus.

Yllämainituista syistä innostuin, kun huomasin Sarah Richardsonin tehneen kirjan.
Sarah Style löytää varmasti paikkansa inspiraationlähteenäni. Kirjan sivuilla voin keskittyä kauniisiin yksityiskohtiin televisio-ohjelmaa paremmin. Suosittelen!






...
A book tip! I love Sarah Richardson's style in interior design. Her new book will be one of my inspiration favorites.

12. tammikuuta 2015

Kirjojen ystävän koti

0 comments
Jos sinulla olisi kahden huoneen ja keittiön asunto, antaisitko ruokapöydän ja kirjojen vallata toisen huoneen ja majoittuisit itse olohuoneeseen?

Varsinkin yksinasuvalla tämä voisi toimiakin, kun ei tarvitsisi mennä eri aikaan nukkumaan kenenkään kanssa (ja sulkea jalkapallopelin ääniä oven taakse). Olisi isot huoneet niin ruokailulle/illallisille ystävien kanssa kuin löhöilyyn leffaillan merkeissäkin. Sängyltä näkisi niin kakluunin tulen kuin telkkarinkin. Eikä tarvitsisi miettiä, mihin olohuoneessa laittaisi kirjahyllyn. Ruokailuhuoneessa olisi käytettävissä kokonainen pitkä seinä. Aika tunnelmallista. Ruokailuhuoneen iso kirjahylly on vieläpä upea tausta isolle ruokapöydälle.

Enkä laittaisi hanttiin tämän asunnon kaunista keittiötä. Marmori on kyllä lyönyt itsensä läpi ja näyttää niin kauniilta ja raikkaalta.





Kaikki kuvat lainattu luvalla / Pictures borrowed by permission of: Erik Olsson
...
A fresh idea of using the "bedroom" of a two bedroom apartment as a dining room and sleep in a living room.

10. tammikuuta 2015

Kodin ensimmäinen vuosi

0 comments
Muutimme kiireaikataululla Tampereelta Helsinkiin vuosi sitten. Vastassa oli 1900-luvun alun jugend-talon kaksio, joka hurmasi meidät valoisuudellaan, mielettömällä huonekorkeudella ja kakluunilla.

Tarvittiin iso joukko ihania ystäviä, että kamat siirtyivät muuttoautoon ensin Tampereella ja muutamaa tuntia myöhemmin Helsingissä. Mieheni hoito muuttorumbaa Tampereella, ja minä maalasin isäni kanssa makuuhuoneemme Helsingissä.

Kun muuttoapulaiset sitten illalla lähtivät, ja mies lähti ajamaan muuttoautoa takaisin Tampereelle, jäin laatikkovuorien kanssa ensimmäistä kertaa yksin uuteen kotiin. Huonekalut olivat jo paikallaan, koska olin mallaillut ne kohdilleen SketchUp-ohjelmassa. Ihan samoilla paikoilla ne ovat edelleen, mutta moni (pienempi) asia on muuttunut jo vuoden aikana.

Vuosi 2014 kotona meni jotenkin näin:

Ruokapöydän päälle saatiin valaisin seinävalaisimen muodossa.



Vanhaan sänkyyn kiinnitettiin musta sängynpääty, jotta emme iskisi päätämme patteriin nukkuessamme.


Vaihdoin sohvan isoihin irtotyynyihin vaaleat päälliset.



Amppeli löytyi tasapainottamaan isoa ikkunapinta-alaa.


Ompelin olohuoneen isoihin ikkunoihin syksyllä valelaskosverhot.



Keittiö sai pienen kasvojenkohotuksen vetimien vaihdolla ja välitilan päällystämisellä.



Nostin puisen talokoristeen työpöydän yllä olleeseen vanhaan seinäkoukkuun.




Makuuhuoneen seinään kiinnitettiin tauluhylly.



Tekstiilit ovat vaihtuneet niin olohuoneessa kuin makkarissakin.






 Maalasin yöpöydän uusilla väreillä.



...
Changes at home last year...

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.